Tiesitkö, että vuonna 2017 ulkomaiset matkailijat kuluttivat Suomessa lähes 3 miljardia euroa

Vuosi 2017 oli ennätyksellinen Suomen matkailussa, kun kaikki edellisvuosien matkailulukemat onnistuttiin rikkomaan. Esimerkiksi Suomessa vieraili viime vuonna 8,3 miljoonaa ulkomaista matkailijaa ja täällä ollessaan he kuluttivat 2,6 miljardia euroa – 500 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2016! Eniten vetovoimaa nähtiin Suomen maantieteellisissä ääripäissä: suurin yöpymismäärien kasvu tapahtui Lapissa ja Etelä-Suomessa.

Helsinki oli viime vuonna kaikkien Pohjoismaiden suosituin kongressikaupunki, eikä turhaan. Suomi tunnetaan digitalisaation ja uusien innovaatioiden maana. Tapahtumana esimerkiksi erilaisia start-up yrityksiä yhteen keräävä Slush on ainutlaatuinen. Vuoden 2017 Slush-tapahtumaan osallistui yli 10 000 henkeä ja suurin osa heistä oli ulkomaalaisia. Kongressit ja tapahtumat tuovat Suomeen merkittäviä matkailutuloja: Esimerkiksi Slushin järjestäjät arvioivat, että ulkomaiset kävijät kuluttavat Suomessa kaiken kakkiaan noin 13 miljoonaa euroa. Vastaavan summan matkailutuloa kerrytti niin ikään kesällä 2017 Helsingissä järjestetty maailman suurin kansainvälinen allergiakongressi.

Suomen matkailussa on nyt kiitettävästi globaalia vetovoimaa ja tämä toimii houkuttimena myös kansainväliselle liiketoiminnalle. Business Finland edistää suomalaisen liiketoiminnan verkostoitumista ja kehittämistä kansainvälisessä toimintaympäristössä. Sen toiminnassa tärkeimmiksi vientituotteiksi on listattu erilaisia tekniikan alan innovaatioita, mutta myös matkailu ja tapahtumat ovat ilahduttavan vahvasti esillä.

Vaikuttava matkailuala luo kansainvälistä vetovoimaa!

Lähteet:

Pietarila, P. 2017. Tekniikka & Talous. Slush tuo Helsinkiin rahoittajia sekä matkailutuloja. https://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/slush-tuo-helsinkiin-rahoittajia-seka-matkailutuloja-kuluttavat-huomattavasti-enemman-rahaa-kuin-keskimaarainen-turisti-6689847

Visit Finland. 2018. What’s up with travel trends 15.3.2018 –seminaari tiivistettynä. http://www.visitfinland.fi/news/whats-travel-trends-key-figures-future-perspectives-seminaari-15-3-2018/

Thynell, T. 2018. Yle. Trendikkääksi kehuttu Suomi maailman matkaväen suosiossa. https://yle.fi/uutiset/3-10077138